maanantai 19. toukokuuta 2014

Maratontreeniä ja vuosipinnoja



1,5 viikkoa ennen Kalamaratonia tein reissun pk-seudulle hakeakseni vuosipinnoja, jotta niistä ei tarvitsisi itse kisassa kantaa suurempaa stressiä. N. 6:45 aamulla lähdin liikkeelle Lievestuoreelta ja ensimmäinen kohteeni oli Hausjärven Rutikka-lampi ja sen tuhannet piikkimonnit. Edellisellä käynnillä piikkari roikkui siiman päässä jo viiden minuutin onginnan jälkeen, mutta useasta paikan vaihdosta, eri syvyyksistä onkimisesta, syöttien vaihtamisesta jne. huolimatta tunnin kalastamisen jälkeen monneista ei näkynyt minkäänlaista elonmerkkiä, joten jouduin nielemään tappioni ja jatkoin matkaa eteenpäin.

Seuraavaksi oli vuorossa Jokelan kylän suutari ja eka pysähdys koulukeskuksen viereisessä lammessa pummasi, kuten myös lähistöllä oleva paloaseman viereinen lampi. Tässä vaiheessa alkoi jo vahvasti huolestuttamaan reissun eteneminen kun kaksi suhtkoht varmaa paikkaa ja lajia olivat ehtineet jo pummata. Seuraava pysähdys oli Vantaalla sijaitseva Onkitukku, josta ostin viimeisiä tarvikkeita maratonia varten, kisapaidan ja poimin samalla matkaoppaaksi Matin. Matkamme jatkui kisasta keskustellen kohti Kaapelintehtaan rantaa ja kovasti jännitti että miten silakan kanssa käy.

Kun pääsimme perille niin litkaajia oli paikalla kymmenittäin ja joka suunnasta nousi silakoita. Jos tämäkin paikka olisi ollut minulle pummi niin pakosti vika on jo kalamiehessä. Noh, litka virveliin kiinni ja setti kohti merenpohjaa. Ehdin juuri kelata siiman suoraksi ja varmistaa ettei litka ole pohjassa niin vavassa tuntuikin rajua värinää ja sieltähän se silakka nousikin. Vuosipinna nro 9 ja samalla myös elämäpinna nro 33.






Harjoituksen vuoksi jatkoin litkaamista ja vielä nousi neljä silakkaa lisää, kunnes jatkettiin matkaa Ruoholahden kanavalle, jossa Skes Taimentiimin Markus lyöttäytyi seuraamme. Edellisvuodesta oppineena kaivoin naftaliinista mormuskaongen, pujotin kärpäsentoukan koukkuun ja laskin aivan betonimuurin juureen pohjaan. Markus veti tavallisella mato-ongella melkein samantien mustatäplätokon ja ei kestänytkään kovin kauan kun itsekin vedin täpliksen kuiville.





Lyhyessä ajassa siis kaksi uutta lajia ja aamupäivän pummaukset alkoivat olla harmillinen muisto vain. Matkamme jatkui kohti Viikkiä. Istahdin laiturille, kaivoin mikrolirkin esiin, pieni kärpäsentoukan riekale koukun kärkeen ja syötti pohjaan. Pari kertaa tuntui selvä tärppi kädessä kunnes lopulta jäi kiinni ja ylös nousi... ahven. Erään nimeämättömän tahon kuningasidean myötä lampeen istutetut ahvenet aiheuttivat lievästi v-käyrän nousua mutta seuraavaksi syöttiin iskenyt allikkosalakka toi jälleen hyvän mielen.




Seuraavaksi oli vuorossa hopearuutanan jahti. Markus veti melko nopeasti kaksi kalaa malliksi ja kun vaihdettiin päittäin onkia niin tämä nosti sitten minun vavalla yhden. :D Jotai 50 minuuttia allin saamisesta oli jo kulunutja olin jo pikkuhiljaa kypsä luovuttamaan, mutta lopulta se hopearuutana nousikin.
  


Tämän jälkeen Matti poistui seurastamme ja lähdimme Markuksen luo syömään, pelaamaan NHL-peliä ja odottamaan että Taimentiimin Juha pääsee mukaan seuraamme. Muutamat änärimatsit siinä vedettiin (minä tietysti rökitin kaikki ;) ) ja pienen koukkauksen kautta lähdimme Keravanjoelle. Turpaa ja töröä yritimme mutta itselle jäi saldoksi pieni särki. Vielä pieni koukkaus vilkaisemaan erästä puroa ja kaupan kautta kohti Lauttasaaren kuuluisia lirkkirantoja. Siellä tapasimme muitakin fongareita ja otsalamput vilkkuivat Helsingin yössä. Ensimmäisestä paikasta löysin pienen etsimisen jälkeen hietatokon.



Lisää hietatokkoja löytyi ja muutaman kivinilkankin bongasin mutta yksikään ei ollut kiinnostunut syötistä. Paikan vaihto ja seuraavassa rannassa kiinnitin huomioni punertavan värisiin kaloihin. Koska en tiennyt mitä ne olivat, koukutin yhden ja se paljastuikin kolmipiikiksi.



Tästä seurasi kaikkein mieleen painunein kommentti koko reissun ajalta. Minä hihkaisin innoissani "hei, mä sain kolmipiikin!" ja vastaukseksi tuli "kyllä huomaa että jätkä on maalta, kun innostuu Helsingin yleisimmästä kalalajista." :D Jälleen pari kivinilkkaa tuli vastaan mutta ei vaan mikään kelvannut vaikka tarjosin välillä kärpäsentoukkaa ja välillä tavallista kastematoa. Vasta kolmannesta rannasta löytyi tarpeeksi nälkäinen yksilö.

Kotimatkalla pysähdyin Lahdessa syömään ja kotona olin lopulta aamulla vähän ennen viittä. Tämä reissu oli ensimmäinen ja samalla ainoa mahdollisuuteni treenata Kalamaratonia varten joten nyt piti pärjätä teoriatiedoilla ja aikaisemmilla reissuilla saaduilla kokemuksilla. Tätä tekstiä julkaistaessa Kalamaratonin päättymisestä on reilu vuorokausi aikaa. Tarkoituksella lykkäsin tekstin julkaisua kisan jälkeen koska halusin kunnioittaa yleistä maratonhiljaisuutta enkä halunnut antaa kenellekään ylimääräistä vinkkiä eri paikoista vaikkakin lähes kaikki tässä blogissa mainitut paikat ovat yleisesti kaikkien tiedossa. Nyt kun tämä teksti tulee ulos, alan pikkuhiljaa työstämään raporttia kisan tapahtumista ja toivottavasti saan sen julkaistua luettavaksenne tämän viikon aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti