sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Helsingin kierros nro 3 ja yhteenvetoa kuluneesta vuodesta

Vuosi 2013 alkaa lähestyä loppuaan, joten tässä vaiheessa voisi olla sopiva paikka kertoa viimeisimpiä kuulumisia.

Syyskuisen Helsingin reissun jälkeen kävin vaihtelevasti jallittamassa kivisimppuja ja tutkiskelin valmiiksi kartoista erilaisia potentiaalisia paikkoja ensi vuoden kalastusreissuja varten. Tarkoitus olisi laajentaa varsinkin lirkkauskalastusta kotivesiltäni hiukan isommalle alueelle ja oppia tuntemaan enemmän kivikkoisia rantoja joissa nuljuja, kivisimppuja, mateita ja ties vaikka kirjoeväsimppuja lymyilisi. Mielestäni yksi hauskimpia puolia fongauksessa on pohjatyö sekä uusiin ja erilaisiin paikkoihin tutustuminen.

Marraskuun alkupuolella oli jälleen tiedossa visiitti Helsinkiin ja alun perin aikomus ei ollut käydä kalassa ollenkaan, mutta mitä lähemmäs päivämäärä tuli sitä enemmän rupesi päässä jyskyttämään että jos sitten kuitenkin... Lopulta päädyin valitsemaan tavoitelajeikseni silakan sekä liejutokon. Ne molemmat jos saisi siiman päähän niin paukkuisi 30 vuosipinnan raja.

Kerron päivän tapahtumat lyhyesti: n. puoli kolmen aikaan olin Lauttasaaren sillalla litkan kanssa. Lahna ja särki kävivät näyttäytymässä, mutta silakkaa ei lopulta noussut joten matka jatkui. Ennen illan pimenemistä kävin tutulla paikalla Ruoholahden kanavalla kokeilemassa olisiko mustatäplätokko syönnillään. Eipä ollut eikä minkäänlaista elämää näkynyt muutamaa pinnassa uivaa pikkukalaa lukuun ottamatta. Pidin ruokatauon Meilahdessa ja painelin liejutokon kiilto silmissä Lauttasaarta kohti, samalle paikalle josta viime käynnillä nousi ikimuistoinen kivinilkka-pinna.

Merellä kävi kova aallokko ja mikrosyötin tarjoaminen oli jos ei mahdotonta, niin äärimmäisen hankalaa. Lopulta tyydyin kiertelemään rantoja ja toivomaan että aallokko heittäisi silo- tai särmäneulan eteeni poimittavaksi. Ei näkynyt neuloja ja matka jatkui vielä Hietaniemeen, jossa tapasin paikallisen fongaajan Oton ja hänen poikansa Oliverin. Jonkin aikaa kahlattiin rantaa liejutokkoa etsien, mutta ainoa havaintoni oli pieni kiiski. Liekö vesi kylmennyt niin paljon että tokot olivat jo vetäytyneet syvemmille vesille. Kylmä rupesi puskemaan päälle ja kello löi kahdeksan illalla. Pikkuhiljaa rupesi olemaan jo aika selvää että tämän vuoden lajipinnat jäävät 28:aan ja ensi vuonna sitten uudet haasteet edessä.

Myöhemmin marraskuun aikana pariin otteeseen kävin vielä tutulla rannalla Lievestuoreenjärvellä kivisimppujen perässä, mutta pari päivää sitten illalla ulkona kävi melkoinen myräkkä, aallot piiskasivat rantaa ja löytyipä jopa joitain jäälauttojakin jo rantavedestä. Totesin lirkkaamisen mahdottomaksi ja siihen visiittiin päätin yhden hienoimmista kalastuskausistani ja aloin pohtimaan tämän blogitekstin kirjoitusta.

Tämä vuosi oli fongausharrastuksessani se "läpimurtovuosi". Vanha ennätykseni oli 14 lajia, joten pistin alkuvuodesta varovaiseksi tavoitteeksi 15 lajia ja vähintään yksi elämäpinna. Tavoite ylittyi selkeästi: 28 lajia ja 13 elämäpinnaa, eli vanha ennätys tuplaantui. Toki tänä vuonna matkustelin enemmän kalojen perässä, tein enemmän pohjatyötä ja tutustuin eri lajien biologiaan kuin aikaisempina vuosina. Iso kiitos menee kanssafongareille Juhalle, Markukselle ja Mikolle jotka ovat olleet kalaseurana Helsingin reissuillani, antaneet runsaasti vinkkejä kalojen paikallistamiseen ja välillä jopa lainanneet omia välineitään.

Odotan jo nyt innolla ensi kevään pääkaupunkiseudun kierrosta, joka olisi tarkoitus tehdä ennen Kalamaratonia. Tein äskettäin jo uuden vuoden lupauksen joka tekee ensi vuoden tavoitteesta selkeän: 30 vuosipinnan raja rikki ja seipi on prioriteetti nro 1 elämäpinnojen jahdissa. Olen jo varautunut siihen että jos ei keväinen Helsinki seipiä anna, niin sitten käydään kesällä Joensuussa, siellä kuulemma sitä ei voi olla saamatta.

Kiitokset kaikille lukijoille mielenkiinnosta ja palaillaan linjoille ensi vuoden puolella! :)