perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pinnoja tippui ropisemalla etelässä



12.6. Aamulla Nissan hurahti kuuden jälkeen käyntiin ja matka kohti pääkaupunki-seudun vesiä alkoi. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Hausjärven Rutikka ja sen piikkimonnit. Kun sopiva kohta löytyi ja rupesin laittamaan vehkeitä kalastuskuntoon, koukku päättikin tarttua hupparin hihaan ja sen sai irrotettua vasta pihtien avulla. Noh tietysti se koukku sitten vääntyi irrottamisvaiheessa  ja kun yritin kääntää sitä oikeaan muotoon kuului *naps* ja koukku poikki. Onneksi otin autosta kaksi onkea mukaan joten mitään hätää ei vielä ollut, mutta hiukan varovaisempi sai nyt olla ettei onkisetti nro 2:n koukku jäisi puuhun tai mihinkään muualle kiinni. Tokihan autossa on pakki täynnä koukkuja, painoja, siimoja yms yms. mutta kävelymatkaa olisi ollut jonkin verran ja arvokasta kalastusaikaa olisi valunut tiimalasista hukkaan. Note to self: jatkossa se pakki aina mukaan.
Lopulta kun sain syötin veteen niin ei siinä tosissaan kestänyt kuin ihan pari minuuttia kun kohoa lähdettiin viemään. Vastaisku ja sieltähän se nousi päivän avauskala ja samalla elämäpinna: piikkimonni. On muuten todella veikeän näköinen otus!




Yleensä jään onkimaan vaikka olisi lajipinna tullut kuitattua mutta tällä reissulla mentiin enemmän Kalamaratonin mentaliteetilla eli pinna haltuun ja mennään eteenpäin. Seuraava paikka oli Jokelan suutarilammikko ja jälleenkään ei selvitty ilman draamoja. Rantsuun päästessä onkisetin numero kaksi siima oli jollain ilveellä mennyt edellisen kehikkoon kelaamisen yhteydessä sotkuun ja sitä kärsivällisesti yritin lähes kymmenen minuuttia setviä kunnes annoin periksi ja hain autosta viimeisen ehjän onkisetin. Kului joitain minuutteja jonka aikana paikallisen päiväkodin(?) lapsia parin hoitajatädin kanssa kävivät seuraamassa touhuani ja kertoivat että samaisella lammella järjestetään välillä myös onkikisoja. Lienevätkö sitten kirjolohia joita onkivat niissä? Mene ja tiedä. Lopulta koho lähti jouhevasti kohti syvyyksiä ja pian poseerausvuoroon pääsi suutari:



Matka jatkui kohti Järvenpään ja Sipoon rajalla valuvaa Keravanjokea ja tavoitteena turpa ja törö. Juuri kun sain auton parkkiin soitteli Markus jonka kanssa sovittiin tapaaminen Onkitukku ROD:issa. Virtaus joella oli kova ja kun sade rupesi pikkuhiljaa yltymää päätin sitten lähteä ajamaan kohti Espoota ja toivoa että myöhemmin päivän aikana törö ja turpa jostain löytyisi. Onkitukun pihassa tavattiin Markuksen ja mukana olleen Matin kanssa ja käytiin hakemassa erinäisiä tarvikkeita liikkeestä. Sen jälkeen sovittiin treffit Helsingin Ruoholahdelle, kävin tässä kävin moikkaamassa erästä tuttuani Westendissä ja matka jatkui kohti Stadia. Ruoholahdella Mikko lyöttäytyi mukaan ja aloitettiin mustatäplätokkojen jahtaaminen. Aikaa kului ja siiman päässä kävi niin ahventa, särkeä kuin salakkaakin mutta ei täpliksiä. Ajan kuluessa kaikki kolme muuta kukin sai täpliksen kuiville ja itselläni alkoi jo apina kiipeämään selkään kunnes Mikko huikkasi että ”tuus kokeilee tästä” ja iski pilkkiongen kouraan. Betonimuurin juurelle pohjaan syötti. Pari kertaa kävi kala kiinni kunnes kolmannella nostolla lopulta kuiville pienen pieni täplis:



Tämä oli vuoden 15. lajini ja näin ollen aikaisempi ennätykseni 14 lajia on nyt rikottu. Paluuta menneeseen ei enää ole. Jatkossa pitää tähdätä aina vaan ylemmäksi, seuraava porras on siis 20! Kuvaamisen jälkeen jatkettiin vielä jonkin aikaa täpliksien onkimista ja kyllähän niitä nousi lopulta minullekin melkein kymmenkunta. Tämän jälkeen tehtiin pikainen reissu Kaapelin rantaan jossa tavoitteena oli kivinilkka ja mahdollinen silakka. Jälleen iski varustehuolia: mukana olleessa pilkkiongessa oli siima jossain kohdin kelaa mennyt aikamoiseen solmuun eikä näin ollen pilkki yltänyt pohjaan asti. Kello rupesi lähenemään jo kolmea ja ruuhka oli alkamassa joten jatkettiin kohti Viikkiä. Viikkiin päästyämme alkoi uusi sadekuuro mutta sissin asenteella keskityin allikkosalakan jallittamiseen. Muut saivat ongittua hopearuutanat mieheen ja Matti nosti pari komeaa ahventakin. Allit yrittivät kyllä kovasti käydä syöttiin kiinni mutta 24 koon koukku oli kuitenkin liian iso ja jossain vaiheessa Markus väsäsi pieneen pilkkionkeen setin jossa oli peräti 32 koon koukku, nosti malliksi allin ja antoi minun tehdä perässä. Hetken aikaa kului ja pari kertaa ehti napata niin että irtosi sitten nostovaiheessa mutta sitten tarpeeksi nälkäinen alli otti tukevasti koukusta kiinni ja lensi ilmassa suoraan syliini. Vuosipinna nro 16 hallussa!



Täpliksen jälkeen allin saaminen toi kyllä suurimman onnistumisen fiiliksen koko päivän aikana sillä valehtelematta melkein puoli tuntia istuin laiturilla ja seurasin kuinka kymmenet ja kymmenet allikkosalakat yritti saada syöttiä mahtumaan suuhun. Tämän jälkeen normaali mato-onki lojumaan pohja-ongen tapaan  laiturille hopearuutanaa varten ja puun alle pidättelemään sadetta. Välillä kävin tsekkaamassa onko mitään kiinni. Vaihtelin kohtaa pitkin laituria, yritin lumpeiden vierestä, ruovikon vierestä, kaislikon vierestä jne. mutta nou fishi fishi. Jossain vaiheessa sitten koho rupesi pomppimaan veden pinnalle ja sieltähän se hopearuutana löytyi. 



Päästiin jatkamaan matkaa Markuksen ja Mikon kanssa kun Matti tässä vaiheessa lähti kohti kotia. Seuraavaksi kohteena oli supersalainen hyshys-paikka ja tavoitteena kolmi- sekä kymmenpiikit! Täällä myös Juha liittyi kinkereihin mukaan. Pienellä ongella yritin ensin virtaosuudelta kolmipiikkiä ilman toivottua tulosta ja siirryin ylemmäksi rauhallisemmalle pätkälle. Markus näytti mallia kuinka syötti ujutetaan vesikasvien seassa oleviin rakosiin ja sieltä löytyy ne piikit. Muutamaa eri aukkoa testasin ja kertaalleen kala oli kiinni mutta irtosi ilmassa. Kovalla sykkeellä jatkettiin ja eipä aikaakaan kun pieni kymmenpiikki lensi komeassa kaaressa ruohikolle. Kala kouraan ja pinna haltuun.




Hetkeä myöhemmin Mikko huikkasi jotta kolmipiikki löytyi ja näytti neliösenttimetrin tarkkuudella mihin laitan syötin ja ihan muutamia sekunteja kului kun jostain piilosta syöksyi vauhdilla värikäs kolmipiikki ja varmoin ottein kala ylös. Totesin vaan nauraen että se oli nopea pinna. :D




Markus lähti kotia päin ja me kolme jatkettiin Valintatalon kautta kohti Keravanjokea, tarkempi paikka jälleen hyshys. Törön kalastaminen vaatii jonkinmoista tekniikan hallintaa ja sen opettelemiseen menikin jonkin verran aikaan kunnes hoksasin idean ja sitten törö nousi kuiville päivän viimeisenä uutena lajina nostaen elämäpinnat 25:een ja tämän vuoden pinnat 20:een. Eli tulevaisuudessa 20 lajia on jokavuotinen pakkoraja!




Tämän jälkeen yritimme ottaa turpaa huonolla menestyksellä. Sivutuotteena nousi lähinnä salakkaa, särkeä ja lisäksi minä ja Mikko vedettiin kummatkin astetta isommat lahnat mieheen. Tästä matka jatkui parille pienemmälle ojanpätkälle heikoin tuloksin. Vuosaaressa tavoitteena oli säyne mutta sieltä nousi pääasiassa ahventa ja kiiskeä, joista yksi oli vielä suhteellisen iso. Ilta rupesi pikkuhiljaa hämärtymään ja matka jatkui vielä Lauttasaareen hietatokko mielessä. Johtuiko sitten suuresta levämäärästä, keskikesän valoisista öistä vai veden lämpötilasta mutta ainoa kunnon näköhavainto oli kivisimppu, jota Mikon kanssa yritimme jallittaa. Kerran se nappasi kiinni mutta perinteiseen tapaan ilmassa irtosi ja sujahti takaisin piiloon. Juha ja Mikko kiertelivät rantaa pitkin mutta itsellä rupesi väsy jo pikkuhiljaa painamaan joten istahdin kalliolle ja katselin merelle.
Lopulta vähän yli puolen yön lähdön aika koitti. Juha antoi vielä koordinaatit kivennuoliais-paikalle, mutta autoon päästyäni iski niin suuri väsymys että ajattelin olevan parempi ajaa vaan kotia ja jättää nuljun noutaminen toiseen kertaan. Järvenpäässä tankkasin auton, hain McDonald’sista ruokaa ja ajelin melkoisessa sumussa (siis luonnon sumussa) kotiin. Perillä olin vähän yli neljän aamuyöllä.

Suuret kiitokset Juhalle, Markukselle, Mikolle ja Matille kalaseurasta, arvokkaista vinkeistä ja ennen kaikkea varusteiden lainaamisista kun omien kanssa oli enemmän ja vähemmän ongelmia. Syksyllä olisi sitten tarkoitus aikataulun puitteissa hakea se silakka ja mahdollisesti myös hietatokko ja kivennuoliainen. Kesä on kuitenkin vasta alussa ja vielä puuttuisi jokavuotisista lajeista esim. hauki ja kuha joten vielä on lajeja bongattavana! :)

 
Reissun ruusut:
-Kahdeksan uutta lajia tälle vuodelle joista viisi elämäpinnoja. Ei oo huono!
-Varusteiden lainaamiset
-Onkitukku
-Valintatalosta ostettu mehujää. Teki hyvää!
-Markuksen väsäämä minionki-setti allikkosalakkaa jallittaessa
-Mikon neliösenttimetrin tarkkuudella osoittama kolmipiikki-aukko
-Eeppinen klo kolmen ruuhka Kehä Ykkösellä
-Kehä Kolmosen tunneli. Oli se hieno!
-Juhan neuvot törön onginnassa
-Keravanjoen lahna
-Vuosaaren venäläisperhe (seurasivat kalastustamme lähes puoli tuntia!)
-Lauttasaaren rantsu

Reissun risut:
-Ongelmat varusteiden kanssa
-Ajoittaiset sadekuurot
-Paluumatkalla miltein Helsingistä Heinolaan asti kestänyt sumu.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Purot yllätyksiä täynnä



Pitkin kevättä piipahdin useampaan kertaan eräällä jyväskyläläisellä purolla sillä olin tehnyt siellä muutamia näköhavaintoja pikkunahkiaisesta, mutta kertaakaan en saanut sellaista ujutettua haaviin ja otettua kuvattavaksi. 3.6 kävin pitkästä aikaa vilkaisemassa puroa, jossa vesi oli laskenut huomattavasti sitten viime näkemän. Ei havaintoja kiemurtelijoista, mutta alempana puroa näkyi ihmeellisen paljon tuikkuja ja näyttäviä kalojen hyppyjä. Aikaisemmin olin kyllä pohtinut että mahtaisiko siellä olla esim. puronieriää, mutta nyt selvästi näytti siltä että kyllä niitä on. Netistä selasin Keski-Suomen Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen virtapaikkojen listan varmuuden vuoksi läpi enkä kyseistä puroa sieltä löytänyt (tosin ei sillä taida olla virallista nimeäkään), joten kalastus siellä on siis ok. Sitä paitsi puronieriähän on vieraslaji ja vie elintilaa esim. taimenelta joten hyvällä omatunnolla voi lähteä jahtaamaan niitä.

Alkuyöstä 6.6. lähdin ukkosen riskistä huolimatta kohti Jyväskylää ja The Puroa. Päästyäni pelipaikoille näky oli sama kuin viime käynnillä; pieniä tuikkuja siellä täällä. Ei siis muita kuin varovasti hiipien pusikon sekaan, syötti veteen ja valumaan virran mukana kohti tuntematonta. Alkuun ei ollut mitään tapahtumia muuten kuin muutamat kalat yrittivät iskeä kohoon aina kun olin laskemassa syöttiä veteen. Jännä homma. Lopulta koho sukelsi, vastaisku ja pienehkö kala kuiville. Riemu uudesta eliksestä haihtui nopeasti kun kyseinen veijari olikin ahvena. :D Pirskatti ku tollai kiusaa innokasta fongaajaa. Ei siinä sitten muuta kuin vähän geeliä ja vastatuuleen, sanoisi Juhani ”Tami” Tamminen.

Tämän jälkeen heti ensimmäisellä valutuksella jälleen kohoa viedään. Tällä kertaa kala pistää enemmän hanttii ja lopulta pitkän mallinen kala nousee ylös. Hämärässä en alkuun tunnistanut kalaa ja kun otin otuksen kouraan niin seuraavat havainnot: rasvaevä, pieni pää pienellä suulla varustettuna sekä valtavan kokoinen selkäevä. Harjus!



Olin aivan ällikällä lyötynä. En ole ennen harjusta saanut enkä edes olettanut sellaisen löytyvän tällaisesta paikasta, mutta siinä se kuitenkin oli. Elämäpinnojen rajapyykki nro 20 oli lopultakin rikottu ja taival kohti kolmeakymmentä lajia voi alkaa. Ei tosin alkanut vielä tänään, sillä vähän myöhemmi koukkuun iski turpean mallinen särkikalojen jaloon sukuun kuuluva edustaja. Loppuun asti hoin mielessä ”ole säyne, ole säyne, ole säyne” mutta kyllä se kuitenkin oli hyvin syönyt särki. Vielä vähän myöhemmin ilokseni nousi toinen harri ja tämän jälkeen olikin aika nostaa kytkintä sillä tummat pilvet ja ukkosrintama oli tulossa vauhdilla idästä päin. Puronieriä jäi vielä saamati, mutta varmasti palaan vielä tälle paikalle tekemään entistä syväluotaavampaa analyysia kalastosta.

Kerrottakoon vielä että 12.6. lähden tekemään pienen PK-seudun rundin fongailun merkeissä. Tällä hetkellä alustava suunnitelma on se että aloitetaan Rutikasta, jatketaan Jokelan kautta Keravanjoelle ja sieltä sitten Helsinkiin, missä jossain vaiheessa päivän mittaan mukaan on lupautunut lyöttäytymään Juha, joka on aktiivinen fongaaja, kalamaratonisti ja hän myös pitää kalastukseen perehtyvää blogia. Käykääpä lukaisemassa!: http://taimenmies.blogspot.fi