torstai 7. maaliskuuta 2013

”Johan on oudon näköne fisu!” eli kuinka minusta tuli fongaaja.



Kalastusta olen harrastunut enemmän ja vähemmän jo pienestä asti, mutta vasta 12-vuotiaana iski kunnolla kipinää kun eräällä pilkkireissulla onnistuin saamaan vajaa puolikilosen lahnan mormyskalla. Se oli niin innostava kokemus, että heti samana keväänä piti hommata virvelit, onget ja muut välineet. Vuosikaudet kävin ongella läheisellä joella josta tuli vaihtelevissa määrin niin ahventa, särkeä ja lahnaa kuin myös sorvaa, pasuria ja salakkaa. Varsin rikas paikka lajikalastuksen suhteen siis. Rippilahjaksi sain soutuveneen ja peruskoulun päättyessä tuli sähköperämoottori ja näiden myötä uistelemassa on tullut käytyä joka kesä.

Alkuvuodesta 2011 löysin Facebookista fongaukseen perehtyvän ryhmän, jossa oli runsaasti valokuvia eri kalalajeista sekä vinkkejä pyyntivälineistä ja mestoista. Sinä talvena ei pilkkiin tainnut osua muuta kuin affenaa ja särkeä, joten kevättä odoteltiin innolla. Asetin tavoitteeksi 10 lajia ja yksi uusi elämäpinna, joten pienellä vaivannäöllä tällainen nousukaskin pääsisi kyllä tavoitteeseen kiinni. Kevään, kesän ja syksyn mittaan pinnaluetteloon laskettiin mukaan jo ennestään tutuista lajeista salakka, lahna, pasuri, sorva, hauki, kuha, kiiski, kirjolohi, taimen ja säyne. Tavoite kymmenestä lajista tuli täyteen jo loppukeväästä, mutta ensimmäistä elämäpinnaa lähdettiin tavoittelee vasta juhannuksen jälkee. Kohteeksi valikoitui Vaajakosken ABC:n vieressä sijaitseva Kuivalampi, josta vinkin mukaan löytyy ruutanaa ja niitä aikoinaan olin katiskalla sieltä saanutkin. Nyt olikin tarkoitus saada suusta koukutettua elis ja vasta toisella käyntikerralla se onnistuikin ja kädessä pyristeli pieni ruutana. :)









Vuoden toinen elis oli mutu, joka seki löytyi vinkin avulla Toivakan suunnalla sijaitsevasta pikkupurosta. Vesi oli kirkasta ja pikkukalat erottui vedestä selvästi. Syötti veteen ja aikaa meni se 10 sekuntia ja vuoden toinen elis oli tosiasia. Näitä veitikoita ongin vielä jokusen lisää. Mittausten jälkeen isoin oli päälle 8cm ja pienin 5cm.




Koitti vuosi 2012 ja tavoitteeksi asetin 15 lajia ja vähintään yksi elämäpinna. Kevät ja kesä sujui melko pitkälti samanlaisesti kuin 2011 sillä erotukselta että listalta jäi uupumaan kiiski (ihme kyllä!), mutu, säyne, taimen ja kirjolohi. Aikani kirjallisuutta ja muiden kalastajien juttuja luettuani lähdin spontaanisti toukokuisena yönä Lievestuoreenjärvelle eräälle kivikkorannalle etsimään kivisimppua. En ollut siis kyseisellä paikalla koskaan ennen käynyt kalassa, joten aikamoista hakuammuntaa siis. Sillä visiitillä aikani kahlattuani näinkin erään selvästi simpun mallisen kalan lokoilemassa kiven juurella. Tarjosin syöttiä ja kovasti tuntui kelpaavankin, mutta 10 minuutin nyhjäämisen jälkeen totesin koukun auttamatta liian isoksi. Tässä välissä kala ehti tartutuksen jälkeen käydä jo pinnan yläpuolella ja käsi ehti hipaista sitä, mutta ei jäänyt kouraan vaan tippui takaisin veteen. 

Lopulta ei auttanut muuta kuin painua autolle vaihtamaan pienempi koukku ja takaisin yrittämään. Eiköhän se veijari sinä aikana ehtinyt ottamaan hatkat :D. Ei millään löytynyt enää uudestaan. Tämän jälkeen ehti kesä tulla, mennä ja koitti jo elokuu. Takana oli ehkä 20-25 lirkkimisreissua ja sinä aikana olin ehtinyt joitain ahvenia ja särkiä saadakin, joten jonkin verran tuntumaa touhuun oli tarttunut. Eräänä iltana tehdessäni normaalin visiitin rantsulle olin näkevinäni jotain epämääräistä pohjassa ja vasta kotiin tultuani asia rupesi häiritsemään niin paljon että pakko oli lähteä takasin katsomaan että mitä siellä oli. Etsin spotin ja tajusin että simppuhan siellä lekottaa. Käsi täristen ja keväästä oppineena tarjosin nyt 24-koon koukkua pienellä madon riekaleella höystettynä. Tarjous hyväksyttiin, kala otti kiinni, terävä ”vastaisku”, käsi heilahti kuin jääkiekkomaalivahdin räpylä, nopeasti pois vedestä kuiville ja sitten vasta uskalsin avata kouran katsoakseni mikä se on. No kivisimppuhan se! Kello oli lähemmäs kolmea aamuyöllä ja riemu oli aivan sanoinkuvaamaton! :D Miten monen monta kertaa sitä on käyty etsimässä ja miten mielessä jyskytti jatkuvasti kuinka se oli jo käden hipaisun päässä. Mutta nyt elämäpinna nro 16 oli vihdoinkin totta. Mittasin kalan kotona ja pituutta oli 7,1cm.

 

Tämän kerran jälkeen ei tullut koko vuonna enää toista kivisimppua vastaan, mutta eräänä syyskuisena iltana onnistuin koukuttamaan pikkuruisen kiisken, joka oli onnistunut sitä ennen kokonaiset 9 kuukautta välttelemään. Tunne oli lähes yhtä mahtava kuin kivisimpun noustua. Olihan siitäkin ehtinyt jo aikamoinen apina kiivetä selkään kun aikaisempina vuosina niitä oli tullut kiusaksi asti onkireissuilla. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan.

Ennen kivisimppupinnaa tein kaverin kanssa ex-tempore visiitin Etelä-Suomeen ja reissaillun ohessa piipahdin Jokelassa tunnetulla suutarilammella. Siinä ei kestänyt varmaan puolta minuuttia enempää ja elis nro 15 oli kuivilla.

Sen verran ex-tempore reissu oli, että varsinainen kamerakaan ei tullut mukaan vaan piti kännykällä sitten ikuistaa kala.


Hetkeä myöhemmin nousi myös ruutana joka oli samalla myös vuosipinna, sillä Kuivalampi ei viime vuoden tapaan ollutkaan antelias. Olin kyllä aikaisemmin kesällä saanut katiskalla päälle kilon painoisen ruutanan (jonka myötä sain muuten Suurkalastajan hopeisen ansiomerkin!), mutta lasken pinnoiksi vain suusta koukutetut kalat.

Syyskuun loppupuolella sain houkuteltua kaverin mukaan tekemään jälleen visiitin etelään. Hän keskittyi nauttimaan kansalaisluottamusta väkevämpää, itse taas toimin kuskina ja kalastajana. Ensimmäisenä kohteena oli Rutikan lampi ja piikkimonnit. Lammella kului melkein tunti eikä kaloista ollut minkäänlaisia elonmerkkejä. Johtuiko sitten vuodenajasta tai sateisesta kelistä, vai sitten molemmista, mutta tämä oli reissun ensimmäinen huti. 

Matka jatkui Helsinkiin ja Viikissä sijaitsevalle huippusalaiselle lammelle, joka tunnetaan Suomen allikkosalakoiden Meccana. Viiden minuutin onkimisen jälkeen kippisteltiin elikselle nro 17; hopearuutana.
Siirryin lammikon toiseen päähän laiturille ja vaihdoin mormyska-onkeen, jossa oli koon 24-koukku. Kaloja ei vedestä erottanut, joten käsituntumalla piti pärjätä. Vähän väliä tuntui varovainen nykäisy vavassa ja aina heti vastaiskun jälkee kala irtosi koukusta. Lopulta ehdin yhden saamaan käteen asti ja nopeasti ottamaan valokuva. Paikan päällä en tätä arviolta 5cm pituista kalaa tunnistanut, koska olin odottanut allia mutta tämä ei siltä näyttänyt. Vasta fongaus-ryhmän jäsenten avulla kala tunnistettiin kymmenpiikiksi. Elis nro 18 ja vuosipinna nro 14.



Tästä matka jatkui Olympialaiturille ja tavoitteena oli mustatäplätokko. Puolen tunnin odottamisen jälkeen jäi luu käteen ja karavaani kohti Ruoholahden kanavaa. Kaveri painui paikalliseen tinttaamaan ja itse menin sillan alle sateen suojaan onkimaa. Salakoita nousi muutamia ja jokaisen syynäsin tarkasti siinä toivossa että olisikin tuurilla osunut silakka tai seipi. Eipä osunut. Jossain vaiheessa joku pikkupoika tuli kattomaan touhuani ja kyselee onko tullut kalaa. Kuulumiset vaihdettua tämä huomasi yhden onkilaitteistani vedessä ja kerroin että oli jäänyt pohjaan kiinni ja piti katkoa siimat. Tokaisin että jos jollain ilveellä saat kohon ja siimat ylös niin voit pitää itselläsi. Tämä kävi sitten jostain hakemassa melan ja rupesi tavoittelemaan siimaa. Lopulta koho siimoineen nousi ylös ja eiköhän hitto vie siellä siiman päässä ollut mustatäplätokko!! :D Oli kyllä todella absurdi tunne. Tätä lajia olin lähtenyt hakemaan Keski-Suomesta asti ja ainoa, jonka koko päivänä näin, sai pikkupoika minun onkilaitteella. Reissun toinen huti. Noh sainpahan pitää kalaa kädessä ja tutkailla että onpas erikoisen näköinen kaveri. Loppusaldona koko reissulta oli siis 9 salakkaa, kymmenpiikki, hopearuutana, runsaasti ulkoilmaa ja hupaisa täplis-tarina kerrottavaksi. :D

Tähän reissuun päätin kalastusvuoden osaltani ja keskityin muihin harrastuksiin. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä jälleen reissu Etelä-Suomeen ja nyt voisi yrittää saada ne uupumaan jääneet täplis ja piikkimonni. Aikataulun puitteissa myös muita lajeja voisi yrittää.  

Kirjoitin tämän yön pikkutunneilla hetken mielijohteesta, eli pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja muita. Jospa seuraavassa blogautuksessa olisi jotain taas tältä vuodelta. Kattellaa!